Minulla ei ole ystäviä ja pidän siitä

Siellä oleva pikkumies tekee mitä haluaa sinusta, ei siksi, että hän on kana ja häpeämätön, vaan koska jätät. Ota tämä paskaa ah: lta, minä olen tällainen, minulla ei ole tapaa, ja riippumatta siitä, kuinka poika käyttäytyy, anna hänen päästä hänen arkkiensa alle. Olen pohtinut aiemminkin ystävyyssuhteita ja kamppaillut asian kanssa sekä toisinaan jopa kipuillut, että minulla niitä ystäviä ei oikeastaan ole. Tuttuja on vaikka kuinka, mutta ei tosiaan ainuttakaan tosi ystävää. Tänään kuitenkin kolahti ja lujaa, kun keskustelin terapeutin kanssa aiheesta. Mu... Ei niistä uusista ihmisistä ole ap:lle mitään iloa. Hänhän on tavannut uusia ihmisiä esim. työpaikoillaan ja nehän liittoutuvat aina ap:tä vastaan. Niin kauan kuin aseteesi muita ihmisiä kohtaan on tuollainen kuin on, sinulla ei ole ystäviä. Sinä oikein korostat miten sinä olet aina ystävällinen muita kohtaan. Minulla ei ole kauhean paljoa ystäviä. Siis YSTÄVIÄ. Minulla on paljon kavereita ja vielä enemmän tuttavia. Minä pidän ihmisistä, paljon, mutta. Nauroin tässä yks päivä Veskulle, että olis tosi hienoa, jos olis sellainen työ, missä työaika olis niinku esmes. 11-17. Minä jaksaisin sen kyllä. Olin yksi viimeisistä ystävistäni naimisiin, ja sosiaalinen elämäni on muuttunut dramaattisesti viime vuosina. Monet ystäväni ovat nyt naimisissa lasten kanssa, joten suunnitelmat hengailemaan ovat yleensä tehty viikkoa etukäteen, ja useimmat perjantai-iltani vietetään koiran kanssa sohvalla. Hän on hyvä yritys, joten en pidä liikaa. Moikka! Etsin uusia ystäviä, koska minulla ei paljoa ystäviä ole. Etsin naispuolisia ystäviä. Pidän ulkoilusta, varsinkin kansallispuistoissa ja luonnossa ylipäätään. Pidän myös uimisesta, musiikista, ruoan laittamisesta, shoppailusta, elokuvien ja sarjojen katselusta, sisustamisesta ja. Minulla ei ole ystäviä. Se on vaivannut minua jo kauan. Olen 45-vuotias ja minulla on yksi lapsi, jo koulussa. Olen eronnut. Olen korkeastikoulutettu ja suhteellisen hyväpalkkaisessa työssä.Minua vaivaa, etten ole tällä paikkakunnalla saanut yhtään ystävää, vaikka olen asunut jo kauan. Olen käynyt erilaisisa harrastuspiireissä ja ...

Sinkkuna tähän asti ja hyvin menee

2019.04.23 14:58 HowToPressASpaceBar Sinkkuna tähän asti ja hyvin menee

Tuttava kysyi, että miksei minulla ole vieläkään ketään vaikka ikää on 30 ja se laittoi miettimään ja siitä innostuneena tai tylsistyneenä ajattelin kertoa oman tarinani miltä tuntuu olla yksin/sinkkuna koko nuoruusikä tähän ikään asti. Tämä myös auttaa summaamaan tähänastiset fiilikset itselle ja toivon, että jotkut muutkin löytävät tästä jotain tarttumapintaa, jos ei niin menetitte vaan aikaa. Halusin tehdä tästä ytimekkään viestin jonka itse olisin halunnut joskus lukea. Pyrin olemaan mahdollisimman totuudenmukainen. Haluan myös tarjota vertaistukea niille jotka mahdollisesti ovat samassa tilanteessa kuten minä. Tarkoitukseni on siis kertoa omat virheeni joita olen tehnyt, johtopäätökset joihin olen päätynyt ja ohjeet joilla pärjätä kun mieli vetää matalaksi. Koen olevani jo tarpeeksi pätevä tästä aiheesta joten voin jakaa sen mitä olen oppinut. En siis hae sääliä tai oikeastaan hyväksyntääkään vaan antaa kuvan siitä, mitä tunteita ja mutkia sinkkumies käy läpi. Samalla haluaisin herättää keskustelua tästä näkökulmasta ja kuulla muiden kokemuksia.

Itsellä ei ole koskaan ollut vaikeuksia olla yksin ja oikeastaan olen aina hakeutunut tekemään asioita yksin tai pienessä ryhmässä. Tunnen olevani vahvasti introvertti joka on varmasti yksi suurimmista syistä miksi olen päätynyt tähän tilanteeseen, mutta ei varmasti ainoa. Olen aina pyrkinyt panostamaan asioissa laatuun enkä määrään ja näin on myös ollut omissa kaverisuhteissakin. Minulla on aina ollut ystäviä tai ystävä ja osaan arvostaa sitä. En kuitenkaan koe yksin olemista ongelmana vaan yksinäisyys on se jota pelkään. Tässä kontekstissa yksinäisyydellä tarkoitan sitä vastakkaisen sukupuolen läsnäolon puuttumista elämästä ja tämä on se aihe josta haluan puhua.

Oma taustani on varmasti aika peruskauraa. Hiljainen poika alakoulussa joka hoiti opinnot mallikkaasti. Sivusta seuraten kun muut “seurustelivat” ja “alkoivat olemaan”. Uskon, että kaikki muistavat tämän ajan. Kerran discossa tyttö pyysi tanssimaan, mutta minä tyhmänä kieltäydyin kun en pystynyt ennakoimaan sitä äkillistä tilannetta, harmittaa jälkikäteen ja se jäi ainoaksi kokemukseksi siltä ajalta. Yläasteella sama kuvio, mutta sekaan lisätty murrosiän tuoma extra energia ja hormoonit, siis ne luonnolliset. Vastaavasti mielenkiinto tyttöjä kohtaa nousi exponentiaalisesti, mutta ujous söi kaikki teoriatasollakin olleet lähestymisyritykset. Melko paha yhtälö. Tämä turhautuminen tietenkin purettiin tietokoneisiin ja sen ympärillä olevaan toimintaan joka puolestaan johti sen alan suvereeniin hallintaan ja taas sosiaalisten tilanteiden taitojen heikentymiseen. Oli helppoa hallita Counter Strike 1.6:ssa tilanteita, mutta edes nopea katsekontakti ei onnistunut tyttöihin. Itsevarmuutta oli, mutta väärissä asioissa.

Lähin kosketus päinvastaiseen sukupuoleen syntyi liikuntatuntien tanssiharjoituksissa ja joka tähän päivään asti on tuorein muistikuva siitä puolesta. Peruskoulun jälkeen uusiin opintoihin. Siellä tuttu kaava jatkui ja toteutti itseään. Luokan paras oppilas, mutta välitunneilla sai sivusta kuunnella miten kaverit vertaili omia tyttöystävä kokemuksiaan ja rooli jäi lähinnä pään nyökyttelyyn hyväksymisen merkiksi, kuten muka olisin ymmärtänyt aiheesta jotain. Tässä kohtaa muistan tosissani alkaneeni miettimään tätä aihetta tarkemmin.

Koulun jälkeen päätin tehdä unelmastani ammatin. Tässä onnistuin, mutta se vaati taas eristäytymistä muista ja kovaa itsekuria ja jälleen sosiaaliset taidot pysyivät siinä mihin ne esikoulu ajoista jäi. Huomasin, että olin tosi pätevä siinä mitä tein ja siinä isossa osassa oli se aikamäärä mitä pystyin laittamaan itseni kehittämiseen seurustelun sijaan. Tämän voi nähdä hyvänä puolena ja siksi ymmärrän historiassa esiintyviä tiedemiehiä ja heidän heikkoja suhteita naisiin/ihmisiin. Joskin suosittelen välttämään Teslan esimerkkiä kiinnostua puluista naisten sijaan.

Minulla ei siis ole ollut mitään huonoa seurustelukokemusta vaan ongelma on niiden totaalinen puuttuminen. Mietin, että miksi en vaan voi uskaltaa ja mennä puhumaan tytöille kuten muutkin. Halusin kuitenkin kovasti samaa mitä muutkin, mutta en vaan saanut aikaiseksi mitään. Alkuun kyse oli ujoudesta joka kumpusi huonosta itseluottamuksesta joka taas vastaavasti syntyi erinäisistä syistä. Tämä ajan saatossa kasvoi pienestä korokkeesta isoon seinään jonka yli ei pääse ja sen murtamiseen vaaditaan jotain voimaa mitä minulla ei ollut. Ihminen sopeutuu ja se on yleensä hyvä ominaisuus, mutta itse näen yksinäisyyden asiana johon on vaikea sopeutua ilman, että muuttaa radikaalisti elämään suhtautumista. Me olemme kaikki monimutkaisia systeemejä joissa kausaliteetti vaikuttaa pinnan alla. Asioita muuttamalla voidaan saada haluttuja tuloksia, mutta millä hinnalla.

En haluaisi ajatella, että peli olisi menetetty jos ei ole saanut mitään seurustelukokemusta elämän ensimmäisen 25 vuoden aikana, mutta samalla pitää tiedostaa, että ympärillä olevat, mahdolliset naiset omaavat enemmän kokemusta. Nuorempana kokemuksen puute tuskin haittaa, mutta vanhempana se kyllä vaikuttaa merkittävästi jo siihen uskaltaako lähestyä muita ja miehenä on edelleen pakko tehdä se aloite. Tasa-arvo kun ei toimi tähän suuntaan. Jos syystä tai toisesta ei sitten omaa kokemusta niin on melko hukassa. On kuin jalkapäivän väliin jättänyt punttisalilla käyvä tyyppi joka ei jaksa juosta ja jolle on helppo nauraa kun se kompuroi juoksumatolla.

En ole koskaan mielestäni ollut mitenkään täysin toivoton tapaus verrattuna ikäisiini kavereihin, mutta käsittelen tätäkin aihetta tuonnempana. Omalla kohdallani monet asiat pitäisi olla “paperilla” kunnossa kumppanin löytämiselle, mutta tätä pohtiessa olen huomannut miten monimutkainen aihe tämä oikeasti on tai sitten vaan teen siitä sellaisen.

Olen liian kriittinen asioiden suhteen, mukaan lukien itseni. Näen itseni vaan kriittisessä valossa joka vastaavasti heijastuu mielialaan jossa vähättelen itseäni ja omia saavutuksia. Tämä taas on kaikkea muuta mitä pitäisi tuntea jotta voisi lähestyä naisia. Olen käsittänyt, että itsevarmuus korjaa hiukan karummankin ulkomuodon. Vaatimattomuus on suomalaisille tietenkin ominaista, mutta jossain kohtaa menee raja jossa itsensä vähättelemällä saa sen vaikuttamaan joka osa-alueeseen elämässä

Mitä enemmän aiheesta lukee ja etsii muiden kokemuksia, sitä enemmän tuntee olevansa hukassa. On iso määrä termejä, eri ryhmiä jotka harjoittaa tiettyjä elämän oppeja ja kasa “asiantuntijoita” jotka rahastavat “totuudella”. Myönnän, että olen käyttänyt liikaa aikaa näihin, mutta uskon, että joukossa on järkeviä pointtejakin. Tässäkin aiheessa sokeasti yhtä suuntaa seuraamalla voi päätyä huonoon paikkaan.

Olen käynyt jo klassisen kaaren missä otetaan red pill ja “ymmärretään” miten naiset toimii, sitten PUA (Pick Up Artist) teoriaa jolla saadaan äärimmäinen itsevarmuus lähestyä ketä vaan, lasketaan numeroita ja lopuksi laitetaan MGTOW lakki päähän ja kritisoidaan miksi naiset ovatkin ilkeitä ja miten heikossa asemassa mies on tässä kaikessa. Päivän lopuksi sitten luvataan NoFap lupauksia ja toivotaan, että naiset juoksee kadun toiselta puolelta syliin kun aistivat massiiviset testosteronin nousut. Uskokaan kun sanon, että tästä polusta ei jää mitään käteen ja sitä ei kannata kulkea pitkään. Katkeroituminen on yllättävän helppoa, pelottavaa jopa.

Olen myös hyväksynyt vuosia sitten sen, että parisuhteen syntyminen ei ole mikään ihmisoikeus ja kenelläkään ei ole velvollisuutta solmia parisuhteita toisen kanssa. Ihan kuten luonnossakin, kaikki pohjautuu selviytymiseen ja sitä kautta siihen kenellä on mahdollisuus lisääntyä. Me ihmiset vaan olemme saaneet käärittyä aiheen pehmeämpään pakettiin vaikka taustalla jyllää alkukantaiset funktiot. Disney prinsessat ja prinssit ovat luoneet illuusion jostain mitä ei oikeasti ole. Tämän ymmärrettyä näkee asiat objektiivisesta näkökulmasta joka vastaavasti auttaa näkemään omat virheet, syyt ja seuraukset. Miehet ja naiset hakevat tiettyjä piirteitä ja tämän päälle vielä vaikuttaa vallitseva kulttuuri ja sen hetkiset vivahteet. Riippuen myös missä asut, voivat mahdollisuutesi olla hyvät, huonot tai jotain siltä väliltä.

Jokaisen kortit on jaettu kun tänne tullaan, osan pakasta voi pelata elämän aikana, riskillä tai harkiten ja katsoa mihin ne riittää. Päätöksiä pitää tehdä ja niiden kanssa elää ja tämä on mielestäni tärkeää. Syitä yksinäisyydelle voi hakea mistä vaan, mutta enemmän tai vähemmän ratkaisut lähtevät itsestä. Voin vaan jossitella, että missä olisin nyt jos olisi uskaltanut ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennyt juttelemaan tytöille nuorempana, olisinko nyt onnellisempi vai en. Ehkä jonain päivänä koen suuren itseluottamus boostin ja uskallan, ei tässä vielä ikäloppuja olla.

Päätin luonnollisesti käyttää omaa vahvaa elementtiäni ja etsiä seuraa netin kautta. Tutkin aihetta paljon, loin tunnuksia kaikkiin suomalaisiin sivustoihin. Iteroin kuvia, välillä jopa photoshopaten, kokeilin eri tekstejä ja ennen kaikkea olin aktiivinen ja lähetin paljon kohdennettuja viestejä. Harrastin tätä aktiivisesti vuoden verran käyttäen 4:ää eri sivustoa ja tämä ajoittui pre Tinder aikaan. Tunnukset poistin viiden vuoden päästä tästä aktiivisesta kaudesta. Syitä tähän oli monia. Maksuttomat sivustot muuttuivat maksullisiksi, ominaisuuksia karsittiin ja tarjonta oli tosi pientä eikä se ollut aktiivista. Suurin syy lähdölle oli se, että en saavuttanut mitään tuloksia. Arvioin lähettäneeni noi 350 viestiä joista vastauksen sain 10:een. Alueena oli koko Suomi. Näistä kahden kanssa sain pidettyä lyhyen viesti yhteyden, mutta niiden kariuduttua totesin tämän kortin pelatuksi. Näin jälkikäteen katsottuna olin luultavasti liian nuori ja silloin myös nettitreffailu koettiin epämuodikkaaksi ja siitä syystä pienen piirin puuhasteluksi.

Pian tämän jälkeen Tinder tuli kuvioihin. Ajattelin, että vihdoin voin siirtää kaiken oppimani nettitreffailusta Tinderiin ja saada tuloksia. Valitettavasti Tinder korostaa ulkomuotoa yli kaiken jolloin omat pelimerkit loppuivat kesken. En lannistunut vaan olen käyttänyt Tinderiä vuodesta 2015 tähän päivään asti. Alussa aktiivisesti ja sen jälkeen satunnaisesti. Matcheja olen saanut 4 vuoden aikana 25 joista yhden kanssa viestiä vaihtui enemmän kunnes radiohiljaisuus iski päälle. Tinder on hyvä jos satut olemaan siinä 10% miehistä joilla ulkomuoto täsmää naisten ihanteita, muuten olet sitten tuurin varassa. Ne parit viestit jotka sain vaihdettua mukavan oloisen naisen kanssa tuntuivat mahtavilta. Fiilis oli melkoinen ja siihen voisi jopa jäädä riippuvaiseksi.

Nettideittailussa tuntuu pätevän aika samat asiat mitä oikeassakin maailmassa. Itse näen, että ujous ja itsetunnon puuttuminen yhdistettyä jo luontaiseen introvertti -käytökseen tekee minusta näkymättömän. En myöskään kuulu ulkomuodollisesti siihen top kategoriaan. Olen pitkä, sporttinen ja päihteetön eikä minulla ole ongelmia elämässä, mutta tämä taas voi näyttäytyä tylsänä. Tästä syystä en usko nettideittailussa olevan minulle hyötyä, oli alusta/sovellus mikä tahansa ja tästä on jo merkittävä määrä omaa statistiikkaa.

Olen miettinyt monesti voiko olla onnellinen, mutta silti elää yksin. Itse pystyn. Ehkä ennen oli mahdollista eristäytyä muista ja ohjata se energia muuhun. Esimerkiksi munkit (ei leivokset) tekivät tätä ja ymmärrän luostareihin eristäytymisen hyödyt. Tässä ajassa on vaikeampaa toteuttaa samaa ja silti elää maailmassa joka on ärsykkeitä täynnä. En itse pyri tähän ja haluan olla normaali ihminen normaalissa maailmassa.

Järjellä ajateltuna ihmisen pitäisi olla onnellinen jos saa elää terveenä ja katto pään päällä. Olen huomannut, että näin ei kuitenkaan ole. Varsinkin kun elämässä tulee vastoinkäymisiä, mieli vetää yksinäisyyden esille joka taas potkaisee päähän vielä lujempaa. Kaikki elävät olennot pyrkivät lisääntymään ja ihmisellä vielä on läheisyyden tarve ja nämä on vieteistä voimakkaampia joten en usko, että näitä voi koskaan täysin poistaa yhtälöstä. En myöskään halua luopua niistä, koska ne ovat osa ihmisyyttä.

Tässä on ehkä se tärkein “oppi” jonka olen oppinut ja jonka haluan jakaa. Onnellisuuden kannalta on mielestäni tärkeää kokea välillä huonompia aikoja jotta arvostaa hyviä, mutta olla aina sinut itsensä kanssa ja jossain vaiheessa hyväksyä asioita. Elämä on vaikeaa kaikille ja jokaisella on omat kamppailunsa.

Itse pyrin välttämään omassa elämässä kaikkea keinotekoista, koska yleensä se myös vääntää yksinäisyyden esille. Sosiaalinen media, elokuvat/sarjat harvoin tuo hirveästi elämään, mutta niistä irti päästäminen tuo paljon etuja. Se aika minkä olen käyttänyt yksinäisyyden kanssa painimiseen olisi voinut käyttää paremmin. Sillä vaivalla olisi oppinut vaikka uusia kieliä tai kehittämään omaa osaamista muilla alueilla. On turha kokea kateellisuutta niitä kohtaan jotka ovat löytäneet jonkun vierelleen vaan kääntää se ihan toiseen suuntaan ja välttää joka tilanteessa vikojen etsimistä muista. Meillä kaikilla on tietty määrä tunteja ennen kun kellokortti leimataan viimeisen kerran joten mieti mistä saat parhaimman hyödyn. Itsesi kehittämisestä vai turhasta murehtimisesta. Itse koen löytäneeni tasapainon asioiden väliltä ja toivon sitä myös muille.

EDIT! Suuri kiitos kaikille kommentoijille! Ajattelin, että summaan tämän kaiken palautteen. Itselle tuli yllätyksenä se, että tämä aihe kosketti näin monia, tavalla tai toisella. Se on samalla rohkaisevaa tietää, ettei ole yksin asian kanssa, mutta toisaalta isossa mittakaavassa huolestuttava asia. On hyvä nähdä, että monet ovat sinut asian kanssa, mutta luulen silti, että monilla tulee hetkiä jolloin asia vaivaa. Tärkein on edelleen mielestäni se, että tiedostaa sen tunteen ja mistä se tulee, miksi tilanne on niin ja mitkä ovat syyt. Tämän jälkeen voi tehdä valintoja terveeltä pohjalta. Korjata ne syyt ja katsoa eteenpäin tai vaan hyväksyä tilanne ja löytää ne asiat elämästä josta saa tyydytystä ja hyväksyntää jos sitä kaipaa elämäänsä. Kaikessa myös välttää katkeroitumista ja syiden ulkoistamista muille.
Vaikka oman postauksen tarkoitus olikin vaan kertoa oma tarina ja aloittaa keskustelua aiheesta niin kommenttia tulikin melkoinen määrä ja ihan konkreettisia vinkkejä joista osasta itse olen jo ottanut kopin ja joista osaa on tarkoitus soveltaa tulevaisuudessa, kun saa pohjalle enemmän onnistumisia. Olin tavallaan hyväksynyt tilanteeni ja siinä mielessä heittänyt hanskat santaan, mutta kaikki vertaistuki ja vinkit loi sitä toivoa vielä tulevasta. Sain vahvistuksia omille fiiliksille, mutta myös uutta näkökulmaa moneen asiaan. Omalla kohdalla varmaan keskeisimmät ovat se, että näkee naiset ihmisinä siinä missä muutkin, aloittaa tarpeeksi matalalta ja kehittää sitä kautta rohkeutta toistojen kautta keräten onnistumisia ja varsinkin epäonnistumisia, koska niistä oppii. Samoin siirtää sitä focusta pois Tinder maailmasta oikeaan maailmaan ja arkisiin asioihin.
Parit pointit jotka heräsi kun luin kommentteja. Maksullinen puoli on varmasti ratkaisu monille, mutta mietin sitä, että voiko sillä myös olla niin paljon negatiivisia vaikutuksia jolloin se nettotulos jää negatiiviseksi tietyille ihmisille, lähinnä itseni kaltaisille joiden prioriteetissä se puhdas seksi ei ole ykkösenä vaan halu tuntea se toinen ja viettää aikaa, vaihtaa ajatuksia ja katsoa mihin se etenee. Tässä yhtälössä se tieto, että toinen on siinä vierellä vaan puhtaasti rahasta rikkoo fiiliksen vaikka se tietenkin on sen toisen oma päätös eikä ketään pakota tätä henkilöä. En sano etteikö tästä olisi hyötyä saada kokemuksia ja varmuutta siihen kun kohtaa jonkun joka on oikeasti mukana ilman tuntiveloitusta. Jokainen tietenkin pohtii omalta kohdaltaan, mutta tässä oli oma näkemys asiaan.
Toinen pointti jonka huomasin toistuvan oli ulkomaiset naiset. Olen jonkin verran aiheesta lukenut ja miten länsimainen mies nähdään eri kulttuureissa. Siinäkin on etunsa ja ihan validit syyt laajentaa skaalaa. Helposti tämän aiheen käsittää siten, että 50+ vuotiaat miehet lähtevät Aasian suuntaan hakemaan seuraa. Ei tietenkään kyse ole aina seksiturismista ja tuskin ketään nyt suoranaisesti tätä tarkoittikaan. Lähtökohtaisesti pidän siitä ideasta, että matkustamalla saa paremman käsityksen asioista ja mahdollisesti siinä samassa tutustuu uusiin ihmisiin ja se vastapuoli voi nähdä mielenkiintoisena sen mikä taas täällä nähdään tylsänä. Tässäkin aiheessa itselle herää samoja kysymyksiä mitä maksullisesta seurasta. Jos joku oikeasti ja aidosti haluaa viettää aikaa ja tutustua, olisi se optimaalinen tilanne. Jos taas motiivina on raha jonka mahdollisesti varakas länkkäri voisi tuoda kyseisen naisen elämään niin siinä kohtaa, ainakin omalta osalta miettisin asiaa uudestaan.
Tinder tuntuu jakavan myös mielipiteitä. Osa on sitä vastaan, osa näkee sen potentiaalisena ja osa ei edes halua koittaa. Näin siis kärjistettynä. Itse näen, että zumpailen näiden ääripäiden välillä, mutta tiedostan kuitenkin ne tietyt faktat. Tästäkin aiheesta tuli paljon hyviä vinkkejä ja molemmilta sukupuolilta. Tinderin kohdalla olen aina nähnyt ja näen edelleen ongelmana tai vahvuutena, riippuen henkilöstä sen ulkomuotoon keskittymisen. Tietenkin nykymaailma on hektinen jolloin visuaalisina otuksina voimme nopeasti käydä läpi tarjontaa, mutta tässä jalkoihin jää itseni tyyliset miehet. Yleensä mitä enemmän on valinnanvaraa, sitä ahdistavampaa ihmisille on vaikka olisi siellä valitsemis puolella kuten naiset. Kommenteissa tuli paljon vinkkejä joilla parantaa omia mahdollisuuksia, mutta vaan tiettyyn rajaan asti. Onneksi yleensä nämä ohjeet myös antavat sisältöä elämään ylipäätään kuten ulkomuodosta huolta pitäminen jolloin se on win & win. Yksi vinkki jonka huomasin itse hetki sitten on se, että on mielenkiintoista katsoa millaisia profiileja miehillä on Tinderissä, koska niitä vastaan kilpailet. Tämän ei saa antaa lannistaa vaan lähinnä sitä kautta näkee yleiset trendit ja kaavat joita käyttää tai välttää jos haluat erottua joukosta. Sama toimii Badoossa jota olen testaillut myös, mutta huonolla menestyksellä.
submitted by HowToPressASpaceBar to Suomi [link] [comments]


2017.03.10 16:28 varamies Voiko vitutukseen kuolla?

Aiemmin tapahtunutta: https://www.reddit.com/Suomi/comments/5o3o4b/ensin_kaksi_kuukautta_töitä_palkatta_sitten/ Minulla todettiin tuon toiseen ammattiin kouluttautumisen aikana nivelissä vikaa, enkä ikinä päässyt kyseistä ammattia harjoittamaan. En saisi tehdä raskasta mekaanista työtä. Ensimmäinen lääkäri höpisi jotain siitä, että hänelläkin ranteet kipeytyy kun melontakausi alkaa. Vai niin... Kerroin olleeni reilusti yli vuoden joka päivä töissä, uudenvuodenaatto mukaan luettuna. Lomat olin säästänyt, mutta saikulla olin ollut neljä päivää (vähemmän kuin esim. kukaan ohjaajista). Sain häneltä loppuviikon saikkua. Palasin sen jälkeen hommiin vaikka käytännössä tein töitä yhdellä kädellä. Ranne ei kestänyt yhtään vääntöä, eikä sillä pystynyt kantamaan mitään. Olin aikuiskoulutuksessa ja olin kaverille ehdottanut, että tulisin hänelle tekemään takan. Hän oli jo sopinut maksuista yms. koulutuskeskuksen kanssa. Omakotitaloon oli puhkottu reikä lattiaan ja kellariin lisätuet joten en mitenkään kehdannut perua hommaa. Rakensin sitten takan käytännössä yhdellä kädellä.
Urakan jälkeen tilasin ajan ortopedille. Kipu ei hellittänyt tuon reilun kuukauden aikana, enkä kyennyt voitelemaan leipää tai riisumaan sukkia vasemmalla kädellä. Leipää piti pitää pöydällä voideltaessa ja kummankin jalan sukat jouduin riisumaan oikealla kädellä. Osasin pelätä, ettei kaikki ole ihan kohdillaan. Käynti ortopedillä kesti ehkä noin 15min. Hän oli kiireisen ja jopa vihaisen oloinen. Totesi hyvin pian, että minulla on yliliikkuvat nivelet, enkä missään nimessä voi kyseistä ammattia harrastaa, mutta kehotti käymään koulun loppuun ja lähetti minut ulos vastaanotolta. Oli aika kylmäävä kokemus ja ulkona vallitseva talvinen viima naamalla korosti sitä. En oikein suostunut uskomaan tätä, sillä pidin todella paljon muuraamisesta ja ajattelin, että se on ammatti jossa varmasti riittää, että teen hommani hyvin niin se poikii uutta. Kaverin naapuri nähdessään takan pyysikin yhteystietojani koska olisi halunut vastaavan (se oli uniikkikappale jonka kuoren suunnittelin itse) Jouduin kieltäytymään työstä sillä käteni oli aivan paskana edelleen. Kävinkin sitten koulun loppuun, vaikka motivaatioonhan tuo vaikutti... Tilasin uuden ajan ortopedille siinä toivossa, että saisin ehkä jotain apua tällä kertaa, eikä vain lähetetä ulos pikadiagnoosin jälkeen. Ikävä kyllä vastassa oli samainen lääkäri, joka oli tällä kertaa selvästi ärtynyt. Hän kysyin, että eikö me jo sun asia käsitelty. Välissä oli aikaa kulunut melkein puoli vuotta, mutta kivut kädessä ei hellittänyt. Hän heilautti rikkinäisestä mallinuken kädestä roikkuvia "lihariekaleita" ja kysyi ettetkö ymmärrä, sun kätesi on tälläinen. Hän kirjoitti paperin, jossa todetaan, etten voi tehdä mekaanista työtä. Tämä tietysti tuntui aika vittumaiselta ja jäin työttömäksi pariksi vuodeksi kunnes aloitin tässä uudessa paikassa tehden samaa työtä kuin vuosia aikaisemmin.
Olen nyt ollut yli vuoden palkkatuella kyseisessä paikassa. Olen saanut pelkästään positiivista palautetta ja työkaverit vakuuttavat, että haluisivat pitää minut siellä. Kuulemma sanovat näin monelle, mutta minun kohdalla tarkoittavat tätä :D. Näin minulle sanottiin eräässä tilaisuudessa töiden jälkeen pienessä kännissä. En oikeastaan epäile tätä ollenkaan. Kuten aiemmassa ketjussa totesin, olen täällä tuntenut eniten kuuluvani joukkoon, vaikka kroonisesti koen aina ulkopuolisuuden tunnetta. Kukaan ei ole täydellinen, mutta pidän työkavereistani paljon ja olen aina tullut toimeen ihmisten kanssa.
Reilu kuukausi sitten juttelin erään isokenkäisen kanssa, joka kehotti minua hankkimaan "B-paperit" nivelvikani takia. En mitenkään innostunut asiasta, mutta hän sanoi, että jos sen saan (he saisivat 50% palkkatukea työkkäristä tässä tapauksessa), minulle kirjoitetaan toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Heti nousi ajatuksia siitä, että olenko tosiaankin vain puolikkaan työntekijän arvoinen. Onko tämä nyt sitä mamujen hyysäämistä mistä tietty kansanosa aina mutisee. Onko tämä reilua muita kohtaan? Hän pyysi vielä luvan lähettää sähköpostia työterveyslääkärille asiastani, koska he ovat ystäviä keskenään. Sain itsekin kopion tuosta sähköpostista. Siinä ei pyydetä tietenkään mitään suoraan, mutta ikään kuin epäsuorasti kysyy, voisiko tämä lääkäri sellaisen lapun minulle kirjoittaa. Lääkärille kerroin 100% rehellisesti asiastani ja hän totesi minun olevan rajatapaus, mutta voi kirjoittaa näillä tiedoilla kyseisen todistuksen minulle.
Tänään kävin työkkärissä allekirjoittamassa asiaan liittyen papereita. Asia on nyt siis selvä. Sieltä puolletaan tätä osatyökykyisen tukea. Ensin pitäisi kirjoittaa työsopimus ja sen jälkeen työnantaja voi tukea hakea. Marssin suoraan tämän isokenkäisen luokse kertomaan asiasta. Hän totesi, ettei hän voi asiaa viedä eteenpäin, vaan pitäisi mennä hallintopäällikön juttusille. (Vaikka olen aina ollut sosiaalisesti aika ujo jne. on näille herroille puhuminen sikäli helppoa, koska kummatkin istuvat hyvin usein samassa kahvipöydässä aamuisin eivätkä siis ole etäisiä tai vieraita minulle, vaikka talossa on yli 100 työntekijää). Marssin hallintopäällikön juttusille ja hän oli hieman hämmentynyt koko tilanteesta. Ihmetteli, miten tämä toinen pomo oli voinut luvata minulle mitään sellaista. Totesin, että olen painanut hommia yli vuoden maksamatta talolle euroakaan ja olen itse ostanut jopa työvaatteeni. Eikä tunnu kivalta, kun viikko sitten palkattiin puoleksi vuodeksi joku äijä, jolle heti ensimmäisenä päivänä käytiin ostamassa kaikki työvaatteet yms. Hän on kuulemma niitä kaupungin sisäisesti pakkopalkattuja, eikä vaikuta minun tilanteeseeni mitenkään. Hallintopäällikkö lupasi selvitellä asiaa kaupungin suuntaan ja että asiaan saadaan jotain selkeyttä ensi viikolla.
Vituttaa kuin pientä eläintä. Juon tänään viinaa, mitä en ole tehnyt vuosiin. Alkoholi ei tosin ole ikinä ollut mikään ongelma itselleni, ei vain pahemmin maistu. Kuutelen myös musiikkia nuoruuteni ajoilta, ajalta kun vielä oli uskoa tulevaisuuteen. Kukaan ei vittu kysynyt minulta haluanko tähän vitun maailmaan. Olisi varmaan hienoa kuulua jonnekin. Olisin varmaan tehnyt jo jotain pysyvämpiä ratkaisuja, mutta olen yksinhuoltaja joten mitään radikaalia ei voi tehdä, kuten jättää kaikkea maallista paskaa ja lähetä vaeltamaan maailmalle. Ei auta kuin lusia tää paska loppuun. Sori sekavasta paskapostauksesta, mutta eipä näillä asioilla huvita ketään kaveriakaan vaivata. Eipä niitä paljoa enää edes ole, kun ei ole intoa tai energiaa juuri muuhun kuin työhön ja kotihommiin. Töitä ruuanlaittoa, pyykkiä ja siivoomistahan tää elämä on kunnes onneksi joskus loppuu.
submitted by varamies to Suomi [link] [comments]


2020-02-09 Isä meidän 2/10: Joka olet taivaissa - saarna Martti Haverinen Omilla siivillä 25.4. - YouTube

Minun maailmani. Ms ja minä. - Vuodatus.net

  1. 2020-02-09 Isä meidän 2/10: Joka olet taivaissa - saarna Martti Haverinen
  2. Omilla siivillä 25.4. - YouTube

Martti Haverisen saarna 9.2.2020 Helsingin Luther-kirkossa 'Isä meidän 2/10: Joka olet taivaissa' 1. Taivas osoitteena 2. Taivaaseen pääseminen 3. Taivaan ka... Hyviä ja huonoja valintoja, 25. huhtikuuta Me olemme kasvaneet olosuhteissa, joissa jouduimme luopumaan itsestämme. Sen sijaan, että olisimme eläneet vapaast...